KYLÄKOULUSTA KODIKSI

ja kahden keräilijän intohimon kohteeksi

Vanha kyläkoulu sai elokuussa 2010 meistä uuden isäntäparin ja alkoi muuttua kodiksemme. 30-luvulla rakennettu ja 50-luvulla laajennettu lähes tuhannen neliön rakennus on loputon inspiraation ja kokeilun kohde. Rakennusvuodet antavat luvan hyppiä iloisesti vuosikymmeneltä toiselle.

Kotimme nimi on Villa Kaaos, mikä kertookin, ettei talon hallitussa kaaoksessa ole haluttu olevan mitään hillittyä. Täällä on heittäydytty keräilyn, kierrätyksen, kirpputorien ja löytöjen maailmaan. Ripaus antiikkia ja hyppysellinen taidetta sekä kädentaitoja tuo mausteita sisustukseen. Periaate on esineiden henki, ei niinkään rahallinen arvo, rikkinäinen ja kulunut kauneus kertoo omaa tarinaansa ja moni hylätty esine on saanut uuden elämän.

Täällä unohdetaan uusimmat sisustuksen muotivillitykset ja vallitsevat trendit, beige on kauhistus ja ”harmooninen kokonaisuus” hirvitys eikä sisustussuunnittelijoiden ”turvasisustaminen” ole meitä varten.Täällä annetaan värien puhua puolestaan ja romuromantiikan kukkia. Ruusu, raita ja ruutu kohtaavat iloisesti, englantilainen sisustustyyli runsaudessaan inspiroi ja vanhaa perinnerakentamistakin osataan arvostetaan.

 

villakaaos

Villa Kaaoksesta muualla:

http://walleni.us/suomen-ikioma-huvikumpu-on-tassa/

http://www.turisti-info.fi/blogit/katrila

Me Naiset vko 27/2014

10514757_10203782326385946_836714585032142407_n